Jos minulla olisi valta ja voima päättää, asettaisin lain, joka kuuluisi seuraavasti: Kel pieni tilkku maata on, welvoitetaan hänet rahallisen rangaistuksen uhalla wälittömästi aloittamaan tilkullaan Blitum Bonus-Henricuksen, kansankielellä hyvänheikinsavikan, viljelyn aloittamaan.
Vaan kun ei olen sen enempää valtaa kuin voimaakaan, joudun tyytymään sanoihin. Otetaan alkuun vähän kirjallisuutta ja virallisempaa tietoa. Ensin Laji.fi-sivustolta:
”Monet savikkalajit ovat ihmisen seuralaiskasveja, joita on käytetty aikojen saatossa ihmisravinnoksi tai eläinten rehuksi. Monia niistä – kuten harvinaista hyvänheikinsavikkaa tai kasvimaiden sitkeänä rikkaruohona tunnettua jauhosavikkaa – voidaan tuoreena käyttää salaatin tai pinaatin tapaan. Muista savikoista poiketen hyvänheikinsavikka on monivuotinen. Turpeaan juureensa varastoidun vararavinnon avulla se kasvattaa varteensa herkullisen meheviä, kolmiomaisia lehtiä. Villiyrttiharrastajan harmiksi se on kuitenkin rauhoitettu Ahvenanmaalla, missä sitä varmimmin voisi Suomessa tavata.”
Savikat kuuluvat samaan sukuun kuin kovasti trendikäs quinoa, mutta uskallan väittää, että kotipuutarhassa hyvänheikinsavikka on helpompi ja satoisampi vaihtoehto. Itse kymmenisen vuotta sitten ripottelin syksyllä omenapuun latvuston leveydelle siemeniä ja unohdin (tietysti!) pariksi vuodeksi. Tuossa vaiheessa viljelyuraani olin ehdottomasti vain innokas, älystä ei ollut tietoakaan ja tietoakin vain nimeksi. Kolmantena vuonna aloin ihmetellä, että kasvaako tuossa lamopinaattia, vaikken sitä ole kylvänyt. Kylläpä se kukkiikin hienosti! Sitten onnekseni jossain bongasin kuvan ja tajusin, mistä kasvista oli kyse. Nyt olen kasvustoa jakanut siten, että sitä on pitkin pihoja siellä täällä.
Kasvu alkaa todella varhain ja voimakkaana ja jatkuu pitkälle loppusyksyyn. Ja kasvin kaikkia osia voi syödä koko kasvukauden ajan, milloin pinaatin tavoin, milloin kukintoja oliiviöljyssä nopsasti paistaen. Ja kaikkea siltä väliltä.
Väliin taas virallisempaa tietoa Luontoportti.com-sivuilta:
”Nykyisin melko harvinaisena tavattavan hyvänheikinsavikan voi listata villiyrttikasviksi. Se on vanhan kulttuurin seuralaiskasvi, jota on viljelty lääke- ja myös pinaattikasvina, lääkekasvina lähinnä vatsavaivoihin. [-] Lajiepiteetti bonus-henricus on annettu keskieurooppalaisen pakanallisen Guter Heinrich-haltijan mukaan. Aitona luonnonvaraiskasvina hyvänheikinsavikkaa löytää varmimmin Ahvenanmaalta, jossa se on rauhoitettu. ”
Juu, meidänkin pihalla se on rauhoitettu – sillä tavalla, että annan kasvustolle tilaa levitä repimällä kaikki esteet ympäriltä. Mitä enemmän savikkaa, sitä parempi.
Hyvä lukijani, ajattele: varhaisesta keväästä lähes talveen asti huippuherkullista ja -terveellistä ravintoa – vahva kasvutapa, joka estää tehokkaasti rikkojen kasvamisen alueella – taudit ei tätä heikkiä vaivaa – kasvusto kaunistaa niin kukka- kuin vihannespenkkiäsi. Ja vuodesta toiseen ilman, että sinä teet yhtään mitään! Käyttö on simppeliä: lisäät mihin tahansa kokattavaan ruokaan miten haluat, vaikkapa alkuun samalla tavalla kuin pinaattia käytät.
Monivuotiset vihannekset (P. Weiss, A. Sjöberg, Daniel Larsson): ”Hyvänheikinsavikka ja nokkonen ovat meidän ilmastossamme viljeltävistä kasveista kaikkein ravinteikkaimpia”. Itse käytän nokkosta vain hippasen silloin tällöin ruokana, koska saan kovan ihottuman siitä. Sitäkin enemmän hyödynnän nokkosta kasvien lannoittamisessa, joten sitäkin suojelen ja kasvattelen ihan urakalla. Hyvääheikkiä puolestaan menee ääntä kohti melkoiset määrät.
Loppuun vielä ravintoaineista seuraava lainaus Pohjoinen permakulttuurisivulta: ”Pinaatti ja hyvänheikinsavikka ovat tästä hyvä esimerkki. [-]. Pinaatti on yksivuotinen ja tunnetusti vitamiini- ja mineraalipitoinen. Hyvänheikinsavikka on monivuotinen ja jotakuinkin tuntematon, ja silti siinä on kolme kertaa pinaattia enemmän C-vitamiinia ja pinaattia suuremmat määrät lähes jokaista vitamiinia ja mineraalia.”
Heikinherkkua joka pihaan, oli kerros- tai rivi- tai omakotitalo, vähenee samalla se hassu, työtä järkyttävästi vaativa nurmikko 😉