BIOHIILI MAAHAN NYT SYKSYLLÄ

Tämän kesän hurja kuumuus ja kuivuus näyttivät toden teolla biohiilen voiman. Penkeissä, joihin olin lisännyt viime vuoden syksyllä tai aikaisin viime keväänä biohiiltä, porskuttivat aivan mainiosti itsekseen koko kesän. Ne penkit, joissa oli biohiiltä ja bokashia olivat sitten aivan oma tarinansa. Muutaman talvikurpitsan kanssa tein kokeiluja ja todellakaan ei kastella kesällä tarvinnut, kun teki kaikki temput keväällä – voidaan ITUAShopissa lisää niistä tempuista jutella, mutta biohiili ja bokashi olivat tietysti ne avaintekijät. Jos sinulla ei ole bokashia, myös komposti on luonnollisesti kova sana maanparannuksessa.

Biohiili tukee mikrobitoimintaa maassa ja ilmavoittaa savimaata, mikä on olennaista kasvien juuriston kannalta. Se sitoo ravinteita ja vettä ja antaa ne sitten tarpeen mukaan kasvien käyttöön.

Jos maa on kovin kuivaa, kannattaa biohiili syksylläkin liottaa vedessä, varsinkin jos vaikka perennapenkkiä olet parantelemassa ja laitat kasvit takaisin maahan. Bokashinestettä voit halutessasi myös sekoittaa mukaan.

Erityisen hienoa biohiilen kanssa on se, että se kestää maassa satoja vuosia eteenpäin, joten jos laitat sitä ensimmäisellä kerralla tarpeeksi, sitä ei tarvitse enää koskaan lisätä! Tarpeeksi tarkoittaa noin 10 litraa neliölle.

Tänä aamulla kävin kasvimaalla ”hiilettämässä” pari uutta aluetta, jolta olin jo sadon kerännyt. Levitin pinnalle biohiilen ihan kuivana – tuossa kohdassa oli jo ennestään pohjalla bokashimultaa. Jos sinulla ei ole bokashimultaa, voit tässä vaiheessa halutessasi vaikkapa kompostia samalla kertaa levitellä. Sitten lapiolla tai talikolla möyhennetään kaikki siten, että sekoittuvat multaan hyvin. Kunhan lehdet puista tippuvat, tuon niitä penkin päälle katteeksi – ja niiden päälle isompia risuja että paikoillaan lehdet pysyvät. Katteeksi menee usein myös paljon rikkaruohoja ja kaikenmoista puutarhajätettä. Ei tarvitse kuin hiukan siirtää katetta keväällä kylvörivin kohdalta ja kylvää.

ITUAShopin yhteistyökumppani biohiilen osalta on suomalainen https://carbons.fi/

Oletko jo käyttänyt biohiiltä? Millaisia asioita olet havainnut?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top